Artikkeli: Antti Pitkänen - Kokemuksen kehittäjä

Antti Pitkänen - Kokemuksen kehittäjä
Yrittäjä-Muotoilija-Kotikokki
Antti Pitkänen on muotoilun moniottelija ja palkittu muotoilujohtaja. Hän on suunnitellut arjen asioita pulloista busseihin ja tiloista brändeihin. Antti on toiminut yrittäjänä jo yli 22 vuoden ajan.
Aluksi Antti toimi yhtenä SEOS-muotoilutoimiston perustajana ja toimitusjohtajana ja myöhemmin Agile Workin kokemusjohtajana. Antti on ollut koko työuransa ajan aktiivisesti mukana eri alojen järjestötoiminnassa sekä kehittämässä toimialaa.
Työympäristöjä ja kiinteistöjä
Nykyään 45-vuotias Antti on työympäristöjen ja kiinteistöjen kehittämiseen keskittyvän Agile Workin toinen perustaja ja kokemusjohtaja. Hän vastaa vuonna 2015 perustetun yrityksen asiakashankinnasta, uusista hankkeista ja kokemuksen kehittämisestä.
“Haluan olla mahdollistaja. Varmistan, että tiimillä on töitä, projektit valmistuvat laadukkaasti ajallaan ja jokainen asiantuntija voi olla paras versio itsestään.”
”Antoisinta on nähdä, miten tiimi onnistuu omassa työssään ja saa luotua jotain sellaista, mitä ei itselleni olisi tullut mieleenkään.”
Toimistossa on töissä sisustusarkkitehtejä, palvelumuotoilijoita, projektipäälliköitä, rakennuskonsultteja, digitaalisen kokemuksen asiantuntijoita sekä muutosjohtamiseen erikoistuneita henkilöitä.
"Rikkaus syntyy erilaisista taustoista ja monialaisesta osaamisista. Niiden avulla projekteja lähdetään viemään eteenpäin ja tuetaan tulevaisuuden työn tekemisen tapoja ja tiloja parhaalla mahdollisella tavalla."
"Tässä työssä keskiössä on tutkittu data siitä, miten ihmiset käyttäytyvät ja toimivat eri toimialoilla."
Monen kulttuurin kasvatti
Antti on Espanjan suomalainen, joka syntyi ja kasvoi Espanjassa, ja muutti Suomeen opiskelemaan 20 vuotta sitten. Antti aloitti muotoiluliiketoiminnan johtamisen sekä strategisen ja osallistavan muotoilun opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa eli nykyisessä Aalto-yliopistossa vuonna 2005. Opintoja oli tuolloin myös Teknillisessä korkeakoulussa ja Kauppakorkeakoulussa.
Ennen Suomeen muuttoa Antti opiskeli teollista muotoilua Birminghamissa, Brightonissa ja Bangkokissa sekä työskenteli muotoilutoimistoissa Espanjassa.
“Minulle on tärkeää kohdata ihmiset arvostaen. Uskon matalaan hierarkiaan, jatkuvaan oppimiseen ja siihen, että pomottaminen on turhaa.”
”Laadukkuus ja jatkuvan oppimisen kulttuuri on olennaista. Miten voi kehittää itseään, eikä jämähtää paikoilleen. Liikunta on nykyään todella tärkeä osa arkea. Talvella vapaalasken ja kesällä purjelautailen. Kotona kokkailen paljon ja mielelläni.”
Muutoksen muotoilija
Agile Work sai aikoinaan alkunsa siitä, kun kun Antti ja hänen kollegansa näkivät miten korkean teknologian tuotekehitystä tehtiin monesti aika ikävissä ja tylsissä tiloissa. Syntyi halu parantaa työntekijöiden hyvinvointia ja sitä kautta myös isojen ja keskisuurten teknologia-alan yritysten kasvua. Tällä idealla saatiin aikaiseksi vahva startti ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Kymmenen vuoden aikana toimisto on tehnyt yli 300 hanketta monille erityyppisille yrityksille. Toiminta on laajentunut viime vuosina myös kiinteistökehityksen puolelle.
”Minua innostaa uuden oppiminen, kokemusten luominen ja miten pystytään parantamaan arjen toimivuutta. Pitää myös kokeilla aina jotain uutta, joten olin perustamassa koronavuosien aikana Suomen ensimmäistä Vermutti-brändiä. Se on ollut mukava harrastus varsinaisen päivätyön ohella.”
Rohkeuden puutteesta Anttia ei voi ainakaan syyttää.
Yhdessä tekijä
”Koen parhaat onnistumiseni silloin, kun projektia tehdään yhdessä asiakkaan ja käyttäjien kanssa. Silloin saadaan tehtyä jotain ainutlaatuista ja se tekee asiakkaan yrityksestä edelläkävijän.”
Yksi hyvä esimerkki tästä ajattelusta on ollut Vaisalan tuotekehitystalo. Työtä tehtiin yhdessä maailman johtavien asiantuntijoiden kanssa. Tuloksena syntyi ympäristö, joka aidosti tuki yrityksen tapaa kehittää uusia tuotteita ja tutkia ympäristön ja teollisuuden mittaamiseen liittyviä asioita.
”Oli äärimmäisen mielenkiintoista seurata prosessia ideasta tuotteeksi ja nähdä miten tämä tehty työ välittyi tiloihin.”
Toinen Antille tärkeä yhteistyökumppani on ollut Nokia. Hän on ollut mukana suunnittelemassa yritykselle kokemuksellista tilahanketta eli Executive Experience Centeriä Karaporttiin. Hankkeessa on ollut kiinnostavaa päästä tekemään yhteistyötä sekä Nokia toimittajien että yrityksen oman tiimin kanssa.
Tuloksena syntyi maailmaluokan kokemuksellinen työympäristö, johon Nokian asiakkaat ja yhteistyökumppanit valtion päämiehiä myöten tulevat tutustumaan ympäri maailmaa. Antti vastasi hankkeesta sekä kokemuksen kehittämisestä.
Työn tekemisen murros
Viime vuodet ovat vaikuttaneet isosti työn tekemisen kulttuuriin. Koronan aikana siirryttiin ensin läsnäolosta etätyöhön ja sittemmin etätyöstä hybrityöhön. Tämä on vaikuttanut monen yrityksen toimintatapoihin.
Keväällä Antin tiimi sai valmiiksi SRV:n uuden pääkonttorihankkeen Kalasataman Horisontissa. Antti tiimeineen vastasi pääkonttorin suunnittelusta, koko muutoshankkeen läpiviennistä sekä oli mukana kiinteistön kehittämisessä yhdessä SRV:n asiantuntijoiden kanssa.
”Työympäristöjä kehittäessä on tänä päivänä tärkeää ottaa mukaan työntekijät, jotka tiloja käyttävät. Näin saadaan aikaiseksi ratkaisuja, jotka aidosti parantavat työhyvinvointia ja siten myös parantavat yrityksen kilpailukykyä.”
Työympäristöjen suunnittelussa keskiössä ovat nykyään monikäyttöisyys, joustavuus ja vastuullisuus. Antin mukaan suurin virhe on pitää tiloja tyhjillään.
“Toimiston täytyy tarjota arvoa, jotta sinne halutaan tulla.”
Paluu toimistolle
Suomessa siirryttiin etätyöhän nopeammin kuin missään muualla. Introverteille suomalaisille tämä oli luontevaa. Täällä monilla on koteja ja mökkejä, missä työn tekeminen onnistuu. Monet pesiytyivät koteihinsa ja houkutteleminen takaisin toimistolle on ollut hankalaa. Iso muutos tässä kokonaisuudessa on se, että toimisto on menettänyt monopoliasemansa työn tekemisen paikkana. Työtä voidaan tehdä kahvilassa, asiakkaan luona ja oikeastaan melkein missä vaan.
Tämä muutos on muuttanut toimistotilojen luonnetta ja miksi sinne kannattaa mennä. Pitää ymmärtää syyt, miksi ihmiset haluavat tulla toimistolle ja mitä he tulevat sinne tekemään. Tätä Antti tutkii vuosittain ja hyödyntää dataa tulevissa hankkeissaan.
“Toimistolle tullaan kohtaamaan, ideoimaan ja keskittymään. Silloin syntyy parhaat ideat ja saadaan paras tuki omaan työhön. Nämä eivät kotona välttämättä onnistu.”
Järkevä pukeutuja
Antti ei innostu turhasta shoppailusta. Hän ostaa mieluummin vähemmän, mutta parempaa. Jotain mitä hän oikeasti tarvitsee omassa arjessaan. Antti arvostaa vaatteissaan laatua, monikäyttöisyyttä ja vastuullisuutta. Sitä mikä hankitaan, käytetään pitkään.
Antti on käyttänyt FRENNin vaatteita jo monen vuoden ajan. Jarkko Kallio eli toinen merkin perustajista on tuttu muotoilupiireistä jo vuosien takaa. Sitä kautta mallisto on tullut tutuksi.
”Minulle on tärkeää tietää mistä vaatteet tulevat ja kuka on tehnyt ne. Kasvottomat kansainväliset brändit eivät enää kiinnosta. Rehelliset tarinat merkitsevät minulle paljon."
”FRENNin vaatteissa minua puhuttelee tietty konstailemattomuus ja ajattomuus. Ne on tehty käyttäjälle ilman tähtisuunnittelijan leimaa. Vaatteissa on aina jokin oma juju, joka tekee niistä kuitenkin kiinnostavia. Klassista pukeutumista uudella twistillä.”
Monikäyttöisyyttä ja mukavuutta
Antin arki koostuu monenlaisista tilanteista. Lapsien vientiä kouluun, käyntejä työmailla, kokouksia toimistolla ja puhetilaisuuksia seminaareissa. Silloin tarvitaan vaatteita, joita on helppo yhdistellä keskenään ja joihin voin luottaa aamusta iltaa.
"FRENNin vaatteet ovat ajattoman tyylikkäitä ja kestävät käyttöä pitkään. Ennen kaikkea niissä on mukava olla ja liikkua."
”Pikkutakin korvikkeena toimiva Elias-neuletakki on ehdoton suosikkini. Se on siisti, mutta ei liian siisti. Se on pukeva, mutta ei liian pukeva. Myös rennot ja persoonalliset puvut ovat olleet luottovaatteitani jo pitkään. Niiden leikkaukset ja yksityiskohdat erottuvat, mutta eivät liikaa.”
Oma uusi toimisto
Antilla on parhaillaan työn alla uuden toimistonsa remontti Satamaradankadulla Helsingin Vallilassa. Tila on yhdistelmä Agile Workin omaa toimistoa ja yhteiskäyttöympäristöä Colonyn Vallilan kiinteistön ja heidän muiden kiinteistöjen käyttäjille.
”Tulevassa toimistokokonaisuudessa on loistava mahdollisuus tutkia, miten sen kaltaisia monille käyttäjille toimivia tiloja voidaan kehittää entistä paremmiksi.”
Toimisto tulee olemaan lounge-tyyppinen ympäristö, jossa on monenlaisia kokous- ja ideointitiloja ja hiljaisen työn tiloja. Oma Future Lab toimii tulevaisuuden toimiston testilaboratoriona. Myös korkean turvaluokituksen hankkeet vaativat omat turvaluokitellut tilansa. Monimuotoisuutta, laadukkuutta ja yhteiskäyttöisyyttä.
”Uuden toimiston lähtökohtana on ollut tarjota omille työntekijöille, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille mahdollisimman hyvät puitteet tehdä yhdessä töitä.”
Oman remontin ja työhankkeiden lisäksi työn alla ovat myös oman yrityksen brändiuudistus, verkkosivujen uudistus ja tietenkin tulevat tupaantuliaiset, sillä tänä syksynä juhlitaan Agile Workin kymmenvuotista taivalta. Vierivä kivi ei sammaloidu.
Tutustu Agile Workiin -> agilework.fi
Hanki Antin look -> frennhelsinki.com/collections/antti-pitkanen
Kuvauspaikka: Agile Workin uusi toimisto
Kuvat: Eeva Suutari
Tyyli: Antti Laitinen
Vaatteet: FRENN
#frenn #frennhelsinki #frennman #freshnordictailoring #anttipitkänen #simplifyyourlife