Perustajakaksikko
Meiltä miehiltä vaaditaan paljon. Pitää olla pehmeä ja uskottava samaan aikaan. Otimme haasteen vastaan.
Maailmassa on liikaa roskaa
Perustimme FRENNin vuonna 2013, koska maailmassa on liikaa huonoja ja vastuuttomasti valmistettuja vaatteita, joista osa heitetään roskiin käyttämättöminä. Halusimme tehdä parempaa ja kestävämpää.
Yhdistämme vanhan ajan hyvän laadun ja monikäyttöisyyden. Kaikki FRENNin tuotteet ovat helposti korjattavia ja kierrätettäviä. Meidän vaatteemme ovat mukavia päällä ja niitä on helppo yhdistellä keskenään arjen eri tilanteisiin. Näin niistä tulee lempivaatteita, jotka ovat käytössä mahdollisimman pitkään. Teemme oikeita vaatteita oikeille ihmisille.
Lähes kuudenkymmenen vuoden kokemuksella
Antti on työskennellyt ennen FRENNin perustamista miestenvaateteollisuudessa suunnittelun ja tuotannon parissa vuodesta 1997 alkaen. Jarkko on suomalaisen designalan konkari, joka on työskennellyt suunnittelun ja markkinoinnin parissa vuodesta 1995 alkaen. Päätimme yhdistää voimamme ja osaamisemme. Niin syntyi FRENN.
Annamme kaikille tuotteillemme elinikäisen valmistustakuun. Niin paljon me uskomme niiden kestävyyteen.
F*** Fast Fashion!
FRENNin perustajat
Antti Laitinen ja Jarkko Kallio